maanantai 25. toukokuuta 2009

Alfred-o-Radio

Happoradiolta ilmestyi jälleen uusi video, jossa bulldoggit ja Alfred ovat vahvasti esillä.
Myspace-sivustolla video löytyy osoitteesta http://www.myspace.com/happoradio ja youtube´ssa http://www.youtube.com/watch?v=DrAPuxqSG-M
Olivatpa pojat pokanneet platinalevynkin Kaunis Minä albumista, suuret onnittelut!

Alfred on muuttunut myös musteeksi, kun Sipilän Juho (Other Side Tattoo,Lahti) ikuisti Herran omistajansa Tomin käsivarteen. Mahtavaa <3


torstai 30. huhtikuuta 2009

SingSTAR

Alfred kesätöissä. Tiikerikoira on Helmi ja uninen tapaus Ilo. Laulaja on Heidi.

Edustusta Ilmajoella

Alfred osallistui Ilmajoella järjestettyyn bulldoggitapahtumaan. Maine Herran saapumisesta oli saavuttanut myös faneja, jotka lähes itku silmässä pääsivät samaan kuvaan Alfredin kanssa. Vielä olivat sen verran nuoria tyttöjä, että Happoradion pojat jäivät ihastuksessa(kin) hopealle. Yhdenkin tytön KOKO KESÄ pelastui :) Pääsivät tietenkin samaan kuvaan hieman isommatkin pojat ja Alfredille hyvin rakas Emilia.












sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

© Tiia Öhman


rivissä

Tässäpä tätä. Tuotantoa.


lauantai 4. huhtikuuta 2009

jobba jobbar jobbade jobbat

Kusti polki meille pienellä vihreällä Toyotalla. (Aiheesta hiukan poiketen Alfredin suuri rakkaus, josta se ei saanut silmiään irti on ystäviäni Emilian äiti-Kirstin Ford Ka-merkkinen violetti henkilöauto!) Eikä edes jäänyt jumiin kuravellin valloittamaan pihamaahamme. Vierailevan "tähden" tulo saa aina aikaan lievää sekaannusta muuten niin ah ihanaan arkeen, mutta nopeasti kotona olevat koirat rauhoittuivat (Svantte, Buslay ja Ruuti-Mummi olivat isännän kanssa rohkaisua nauttineen laulajan hakureissulla).
Alfred ottaa lähes aina kaiken aika rennosti - ovathan hän ja Kusti vanhoja kavereita.






Itse videon kuvauksesta minulla ei ole kuvia, mutta tässä nauhoitetaan Heidin ääntä. Alfred tietenkin tarkkailee, että kaikki menee hyvin...










Alfredin sisko Hulda on myös äänen nauhoituksessa mukana hyvässä hengessä. Bulldoggithan ovat tunnetusti seurakoiria siis toisin sanoen "hyviä kuuntelijoita".



Aina löytyy kiinnostunutta (huonoa) seuraa, on hyvää hankalampi tavoittaa. Kustille tuli muutama puhelun session aikana ja jokaiselle piti ainakin kaksi kertaa toistaa: -"Mä olen Harjavallassa" ... Tässä kiinnostusta Kustin reppuun, joka kuvien perusteella on hyvinkin eksoottinen kapistus Harjavallassa..














Harmillista ettemme saaneet Kustista seuraa illanrientoihin, mutta olipa mukavaa, että vierailit matalassa majassamme! Ainakin naisväen sait pyörryksiin!



Alfred ehkä olisi vanhasta tottumuksesta halunnut lisää "äksöniä" ;) Tässäkö se muka oli?!?!







Loppuun vielä ansaittu kuva Alfredin Äidistä, joka täyttää parin viikon päästä 12 vuotta. Bulldog-maailman " koko Kansan Tapsa". Hieman peloittava, hmmmm, Kustia lainatakseni...





Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tuleman pitää! Fiilikset ja odotukset jäivät ainakin jälleen kerran saletisti plussalle!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Nopeasti äänestämään nro 3!!!



Muuvi 2009

Äänestäkää Happoradion Che Guevaraa 3 viime vuoden parhaaksi videoksi!!


http://pop.yle.fi/ehdokkaat-0

Äänestäminen tapahtuu joko tekstiviestillä, sähköpostilla tai postikortilla.
Tekstiviestiäänestys maksaa 0,65e/ kappale.Palvelu toimii seuraavien operaattoreiden liittymillä: Aina, DNA, Elisa, Kolumbus, Saunalahti, Sonera, Tele Finland, Zeroforty sekä Ålands Mobiltelefon
Lähetä tekstiviesti (esim. Muuvi 3) numeroon 17176.

Sähköpostiäänet lähetetään osoitteeseen:
musiikki-tv@yle.fi
Voit äänestää myös postikortilla:
Muuvi PL 8700024 YLE

NUMERO ON SIIS 3 (KOLME) !!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Alfredin kesätyö

Alfredia pyydettiin kesätyöhön. Alfred suostui, koska vaikkei ihan vielä olekkaan kesä, niin parempi ne on tehdä hyvissä ajoin pois alta. Ehtii enemmän sitten ottamaan aurinkoa ja istuskelemaan ahterillaan, kun aurinko alkaa paistamaan eikä ole työt haittamassa vapaa-aikaa. Alfred odottaa myös kovasti mukavasti viilentäviä avoauto ajeluita.
Lisää projektista tuonnempana...

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

CHE-ALFRED

Meidän Alfredilla on ollut ilo ja kunnia olla suomalaisen HAPPORADIO bändin yhtenä hahmona. Alfred on päässyt HR:n uusimman levyn "Kaunis Minä" kanteen, kuten myös koristaa Herra kaikkia sinkkuja myös. Yhtyeen Hirsipuu-videolla Alfred loistaa päätähtenä ja koristaapa Che-Alfredin kuvanen myös fanituotteissa, joita saa tilattua Rokkikaupan sivuilta. Alfred on myös kuvana bongattu Huuma-ohjelmassa ja Huomenta Suomessa ja on Aki Tykki joutunut painimaan Alfred-aiheisten kysymysten parissa monissa haastatteluissa. Paikallislehdessä Alfredin kultalevyjuhlissa saama kaulapanta huimioitiin etusivun jutulla ja yleisönosastolla sitä on vaadittu ryhtymään Harjavallan maskotiksi.. Alfred the Bulldog- faniyhteisössä Facebookissa on jo yli 200 jäsentä, mutta onneksi Herra itse ottaa edelleen aika rennosti.
Skannailen sinkut tänne kuviksi, kunhan ehdin.

KAUNIS MINÄ

kirjoitus julkaistu Englanninbulldoggiharrastajien jäsenlehdessä 2/08 teksti: Anna Paavilainen


Pieni kertomus kuinka Alfredista, tuki tavallisesta englanninbulldoggipojasta,
tuli Herra Hirsipuu, Happoradion musiikkivideon päänäyttelijä,
levyn kansikuvapoika, fanituotteiden komistus ja Che Alfred.

Vietimme yhden ikimuistettavimmista koiraharrastuspäivistä alkukesästä ollessamme Happoradion musiikkivideon kuvauksissa Helsingissä. Kesäkuun 5. päivän aamuna pakkasimme Alfredin puhtaana ja puunattuna autoon ja menoksi.

"Tähtenä musiikkivideossa seikkailee englanninbulldoggi Alfred. Koira karkaa kotoaan ja seikkailtuaan jonkin aikaa kaupungilla, se päätyy kuuntelemaan bändiä", videon ohjaaja Kusti Manninen kertoi radiohaastattelussa, kun matkasimme kohti Kaapelitehdasta. Jännityksemme ei ainakaan Kustin odotuksista lieventynyt.

Alfred pääsi kuitenkin erittäin ammattitaitoisiin käsiin, Kusti on ohjannut ennemmin Happoradion lisäksi musiikkivideoita mm. seuraaville yhtyeille: Beats and Styles, Hanoi Rocks, Neljä Ruusua, PMMP, Indica, Anna Abreau ja Ari Koivunen, vain muutamia mainitakseni.
Kaapelitehtaalla työt alkoivat yhtyeen promokuvauksilla. Halmkronan Janne toimi assistenttina Emilia Ikäheimolle availlen ovia tehtaan kellaritiloihin ja CMX:n treenikämppään.
Emilia oli itse bokserin omistajana onnistunut valinta koira-aiheiseen kuvaussessioon. Alfred poseerasi mallikkaasti ja kuvat olivat hienoja. Taisi Herra Halmkrona löytää jo tehtaan kahviossa Happoradiolle levynkantta koristavan kuvan.

Odottelimme terassilla h-hetkeä. Alfred istui mallikkaasti omalla tuolillaan ja siemaili vettä suoraan pullosta. Moni ohikulkija halusi vaihtaa tulevan tähden kanssa muutaman sanan ja kehua hänen komeuttaan. Kaapelitehtaan suosituimman (ja ainoan) koiran piti kuitenkin siirtyä sisälle valmistautumaan elämänsä ensimmäiseen työpäivään.
Alfred sai suosiota myös itse kuvausväeltä siinä määrin, että näkee varmasti vieläkin unta kaikista kohteliaisuuksista mitä osakseen sai.

Kusti kertoi visioistaan, joita toivoi Alfredin tekevän tavalla tai toisella. Onneksi ei ollut mitään tiukkaa käsikirjoitusta, koska päätähtihän on ihan tavallinen bulldoggi maaseudun rauhasta. No ensimmäinen kompastuskivi tulikin heti ensimetreillä, kun ylhäältä alas kieppuva kamera telineineen sai Alfredin liukenemaan hyvän sään aikaan maisemista. Mutta lihapullissa on voimaa ja monia onnistuneitakin juttuja saatiin aikaan. Roudariteipillä liimattiin lihapullia poikien soittimiin. Lihapullat toimivat myös plektrana ja löytyipä niitä myös kengänpohjista sekä murusina ympäri lavaa. Tulos oli hieman sekavan oloista, vaikka Alfredia taisikin huvittaa moinen heiluminen ja yleinen sekoilu.

Parin tunnin sisällä oli varsinaisella videolla ja behind the scenes- hupailussa näkyvät sisäkohtaukset purkissa. Olo oli aika huojentunut, ei se ainakaan olisi amatööriltä paljon paremminkaan voinut mennä. Emilia otti vielä levyn takakantta varten ryhmäkuvan, joka on mielestäni varsin onnistunut. Happoradion poikien suurin ongelma oli peitellä Alfredista johtuva huvittuneisuus karuun rokki-ilmeeseen. Alfred pääsi vielä Akin kanssa käymään keikkabussissa, vaikka olisikin mieluummin jäänyt ulkopuolelle seisomaan. Unohdin sanoa, että taikasana on "autoon"!

Kustin ja apujoukkojen kanssa lähdettiin helteiseen Helsinkiin kuvaamaan kotoa karkaamisen jälkeistä matkantekoa. Videossahan aikajärjestys on päinvastainen. Kaapelitehtaan viereisellä kadulla kuvattiin Alfredin juksentelua muutamaan eri otteeseen. Helppoahan se on, kun koira tulee, kun huutaa. Katsojiakaan ei pahemmin ollut, kuin pari kalastajaa, jotka kuulemma urbaaneita ahvenia narrasivat.

Matkaa jatkettiin Hietsuun, jossa kaunis ilma oli kerännyt rannat tupaten täyteen ihmisiä. Kuvanauhaa tulikin ennenkuin valpas hengenpelastaja saapui kertomaan rannan koirakiellosta. Koriskentällä ei ainakaan ketään haitannut, vaikka siellä koira vapaana juoksentelikin. Juoma-automaatin vesi tuli tarpeeseen ja kylmä pyyhe vilvoittamaan hienosti esiintyvää koiratähteä. Missään vaiheessa ei iskenyt epäusko Alfredin jaksamisesta, kaikki tehtiin koiran ehdoilla ja Kusti antoi sille runsaasti aikaa taukoihin. Kustin isä on muuten eläinlääkäri Haarajoen Eläinklinikalla, joten taitaa olla eläinten käsittelytaito geeniperintöä.

Seuraava kohde oli Mikonkatu. Mikonkatu sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa, aivan rautatieaseman vieressä. Ou Nou. Mutta mitäpä Alfred olisi siitä välittänyt. Onneksi avustajina mukana toimineet Tiina, Janne ja Leon varmistivat ettei Alfred johkaannu tielle palloilemaan. Alfred keksi piilevillä näyttelijän kyvyillään vilkaisut Casinon ovesta sisälle ihan oma-aloitteisesti, eikä sitä haitannut muutaman sadan silmäparin katselu, kun se juoksi ihmisten joukossa kohti päämääräänsä eli jauhelihapalloa. Kalliossa vielä portaissa kiipeilyä Alfredin ihan omalla tyylillä ja sadannet virtsat lyhtypylvääseen ja suunta kohti "kotia" eli Kustin anoppilaan. Pieni pukkaisu päällä oveen ja livahdus portista. Ei siinä sen suurempia konsteja tarvittu, kun ovet maailmaan ja Happoradion revittelyä katsomaan aukenivat.

Tuossa vaiheessa oli kuvattu 7 tuntia ja Alfred alkoi olla poikki. Kaikki olivat kyllä Harjavallan sankarista innoissaan! Kusti oli saanut mitä halusi eli hyvää kuvamateriaalia ja mahtavan koiran pitkään kypsyneeseen ideaansa. Me lähdimme Jannen ja Tiinan kanssa pizzalle ja pitkälle kotimatkalle.

Valmis video oli aivan mahtavaa katsottavaa. Voiko se olla meidän Alfred?! Olen lievästi ilmaistuna ylpeä. Ja äärettömän etuoikeutettu omistamaan tuollaisilla hermoilla varustellun koiran.
Alfred itse ei taida tietääkkään kuinka julkkis onkaan. Paikallislehteen on tehty Alfredista juttu, onpa sitä yleisönosastolla vaadittu Harjavallan maskotiksikin. Happoradion levyarvostelussa on mainittu "jumalattoman ruma koira" ja Aki on puhunut Alfredista monia kertoja haastatteluissa.
Itse päätähti nukkuu tuossa sohvalla kieli koppuraksi kuivuneena ja pukeutuneena Che Guevaraan.

KULISSIEN TAKANA KUSTI MANNINEN

Haastattelussa Happoradion Hirsipuu-videon ohjannut Kusti Manninen kertoo mistä syntyi idea valita englanninbulldoggi musiikkivideon tähdeksi ja miten kuvaukset Alfredin kanssa sujuivat.

Miten olet tutustunut ja ihastunut englanninbulldoggeihin?
Englanninbulldoggit ja itseasiassa lähes kaikki koirarodut ovat tulleet pienestä pitäen tutuksi sillä isä on eläinlääkäri ja klinikka on ihan lapsuudenkotini pihapiirissä Haarajoella.


Miten videon idea syntyi ja miksi valitsit sen tähdeksi juuri englanninbulldoggin?Alunperin idea englanninbulldoggin käyttämiseen tuli useita vuosia sitten, kun näin Syltty-nimisen bullin Kaivopuiston rannassa kantavan itsensä kokoista puupölkkyä. Lisäksi sympaattinen Syltty näytti siltä, että joku oli ottanut kourallisen hampaita ja heittänyt ne suuhun eli hampaat olivat enemmän kuin sikin sokin.Videon idea kotoa karkaavasta koirasta syntyi jo muutamia vuosia sitten Happoradion Linnusta Sammakoksi biisiin, mutta se jäi silloin tekemättä. Nyt bändin puolesta ehdotettiin, että tehtäisiin video tähän biisiin.


Miksi Alfred valittiin näyttelemään pääosaa?
Kyselin isän kautta muutamia bulleja ja lopulta sain Annan yhteystiedot Englanninbulldoggiharrastajien kautta. Annan kanssa juteltuani ja muutamia eri koiria kuvien pohjalta pohdittuani, päädyttiin Alfrediin. Osaltaan Alfredin selkeä väritys oli vaikuttamassa lopulliseen valintaan.


Millaista oli työskennellä Alfredin kanssa ja miten kuvaukset menivät?
Alfred osoittautui nappivalinnaksi videon pääosaan. Kuten alunperin epäilimme kuvauksissa mentiin 50% ohjaajan tahdon ja 50% Alfredin tahdon mukaan, mutta onneksi molempien mielipiteet menivät suuriltaosin samassa linjassa. Alfred oli kuvauksissa uskomattoman rauhallinen, eikä ollut moksiskaan ulkopuolisten ihmisten huomiosta, metelistä tai liikenteen hälystä.


Olitko tyytyväinen lopputulokseen?
Kaikki ovat olleet todella tyytyväisiä lopputulokseen, mutta perfektionistina videossa olisi aina jotakin hiottavaa. Aika moni on videoon kiinnittänyt huomiota juuri koiran takia eli mahtavasti on Alfred tuonut Happoradion musiikkia tutuksi myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole aikaisemmin bändistä kuulleetkaan.